19.1.10

Koulujen monimuotoisuus turvattava

Helsingin Sanomat uutisoi kyläkoulujen lakkautusuhasta Etelä-Suomen kunnissa (7.11.). Kirjoituksessa esitetään ajatus kunnan profiloitumisesta kyläkoulut säilyttävänä kuntana. Tästä löytyykin jo esimerkkejä, sillä muutamat kunnat ovat oivaltaneet, että kyläkoulut vetävät lapsiperheitä ja samalla veronmaksajia paikkakunnalle;ikääntymiskierre saadaan oikaistua.

Vielä kuitenkin monissa kunnissa haetaan lyhytnäköisesti vain säästöjä. Niiden laskentaperusteita ei pystytä luotettavasti esittämään eikä näin ollen osoittamaan oikeiksi tai vääriksi. Hätiköiden tehdyt päätökset voivat osoittautua virheiksi, jotka merkitsevät vain tappioita; inhimillinen, kulttuurinen, sosiaalinen pääoma ohenee, mikä heijastuu ennen pitkää myös talouteen.

Kyläkoulun kustannuksia ei voida sälyttää yksinomaan opetuksesta aiheutuviksi, sillä koulu palvelee kaikkia kyläläisiä. Kustannuksia voidaan alentaa sallimalla kouluille enemmän autonomiaa. Talkootyön osuus voi olla huomattavan suuri.

Paikalliset olosuhteet vaihtelevat, mutta kyläkoulu voi tarjota tiloja päivähoidolle ja sen yhteydessä voidaan järjestää myös vanhusten ateriapalveluja ym. Ydinpalvelujen järjestämisessä tulee voida yhdistää julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimintoja. Tässä tarvitaan innovatiivisuutta ja hallinnollista joustavuutta.

Yhteisöllisyyden merkitystä on vaikea rahassa mitata, mutta se lisää ihmisten hyvinvointia ja on todellista. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että suomalaiset lapset ja nuoret kärsivät muita useammin yksinäisyydestä ja turvattomuudesta.

"Pikasäästöt" voivat osoittautua jonkin ajan kuluttua kustannuksiksi, sillä koulutus on sijoitus, joka tuottaa tulosta vuosikymmenien kuluessa; se on sijoitus osaamiseen, lasten terveyteen, fyysiseen kuntoon ym. Pitkät koulumatkat voivat uhata lasten terveyttä. Säästöt voitaisiin saada nopeasti jollakin muulla hallinnonalalla esim. siirtymällä kotimaisen energian käyttöön.

Kunnat saavat koulutuksen järjestämiseen valtionapua, mutta se voidaan käyttää, mihin kuntapäättäjät haluavat. Tämä ns. korvamerkinnän poistuminen lainsäädännöstä edellisen talouslaman yhteydessä on johtanut tilanteeseen, jossa lasten sivistykselliset perusoikeudet ovat uhattuna. Tähän kiinnitti vakavaa huomiota oikeuskansleri Nikula jo vuonna 2000; tilanne on tästä heikentynyt koko ajan.

Päättäjät ovatkin arvovalintojen edessä ja heiltä edellytetään vahvaa historian tajua, sivistystahtoa ja kokonaisvaltaista ajattelua, mikä tähtää tulevaisuuteen. Kaikkialta tätä ei ole löytynyt, sillä kouluja on lopetettu selvästi enemmän kuin oppilasmäärän väheneminen olisi edellyttänyt. Siksi tarvitsimme selkeää lainsäädännön tukea, ja läpinäkyvyyttä esim. valtionosuuksien laskentaperusteiden määräytymiseen ja niiden käyttöön kunnissa.

Koulujen olosuhteet eri puolilla maata vaihtelevat. Siksi kaiken opetuksen standardointi on vakava uhka opetuksen laadulle. Keskittämiseen tähtäävän koulutuspolitiikan kustannuksista Suomen olosuhteissa emme vielä tiedä. Miksi emme salli monimuotoisuutta myös koulutuksen järjestämisessa. Suomi on Euroopan harvaanasutuin maa. Se on otettava huomioon palveluja järjestettäessä.

Koulutuksen taloudesta kertovat tilastot osoittavat jo, että säästöjä ei ole syntynyt kouluja lopettamalla, sillä kustannukset ovat esim. vuosina 2000 - 2004 nousseet lähes neljänneksen. Erityisopetusta on ollut pakko lisätä, oppilashuollon menot ovat räjähtäneet käsiin; myöskään koulumatkojen kustannusten nousulla ei näy olevan loppua.

Olemme tekemässä arvovalintoja. Onko viisasta hakea säästöjä pienimpien lasten perusopetuksesta, jonka merkitys on ratkaiseva juuri nyt, kun haetaan uutta suuntaa Suomen tulevaisuudelle? Ilmasto- ja energiapolitiikassa tähtäin on 40 vuoden päässä; koulutuksen kehittämisessä sen tulee olla vieläkin kauempana. Juuri nyt koulutuspolitiikka on tärkeintä tulevaisuuspolitiikkaa.

EIRA KORPINEN
kasvatustieteen, erityisesti opettajankoulutuksen, professori
Jyväskylä